Historia

Jarmo Salmisen kertomana: ”HyUA havinaa”

Jarmo Salminen on pitkäaikainen HyUA:n jäsen ja perustajajäsen Unto Salmisen poika. Jarmo on harrastanut ST-ajoja (autosuunnistusta), tasanopeutta,

Muun muassa yllä olevan näköisiä tarroja jaettiin jäsenille myyntiin Vauhtipuiston RC-radan rakentamiskustannusten kattamiseksi. Tarroja oli kahta erilaista ja erihintaista. Hopeisia ja kultaisia. Vieläkö joltain löytyisi kultainen tarra?

HyUA:n logosta tehtiin myös tarroja. Huomatkaa renkaan kulutuspinta! Nykyinen logo on modistettu 3D logoksi.

Erikoismiehillä erikoislaitteet

Hyvinkään Urheiluautoilijat perustettiin 1964. Toiminnan aikana on monesti tarvittu ja myös löydetty innovatiivisia ratkaisuja. Seuraavassa muutama esimerkit oivalluksista.

1966

toisena vuotena kerhon perustamisesta oltiin innolla ja väellä järjestämässä ensimmäistä ralli-kilpailua. Nimeksi valikoitui ehkä tulevaa globalisaatiota ennakoiden Sveitsin Talviralli. Kilpailu haluttiin myös tuoda kaupunkilaisten laajaan tietoon. Niinpä EK1 ajettiin yleisöerikoiskokeena Sveitsin kansallispuistossa.

Kaupunkiantoi luvan erikoiskokeen ajaamiseen, mutta puistoalue latuineen piti kunnostaa viipymättä kilpailun jälkeen. Pikataipaleen lähtöpaikka oli nykyisen Perttulan nurmen eteläpäässä ja maaliin tultiin nykyisen hotellin pohjoispään kohdalle, silloisen hyppyrimäen tornin vierelle. Maksanutta yleisöä saapui 2000 henkeä, joka runsaslumisena ja pakkasiltana oli suuri määrä. Kilpailua varten avattu, jäädyttämätön polkupohja oli melko pehmeä, joten huimaa vauhtia ja upeita ajolinjoja nähtiin vähemmän. Ankaraa yritystä senkin edestä. Kilpailun hallitsivat voittajana Simo Lampinen Saabilla ennen Hannu Mikkolaa Volvolla.Sunnuntaina aamulla aluetta tuli tarkastamaan valtuuston puheenjohtaja, joka oli painottanut latujen nopeaa kunnostusta hiihtäjiä häiritsemättä. Hänen yllätyksensä oli suuri. Edellisiltaisesta rallista ei ollut merkkiäkään! Kauniisti tasoitettu hanki peitti pikataipaleen ja sen varret. Miten tämä oli mahdollista? Hyvinkäälle oli juuri hankittu Saimaan kanavan uudistustyön penkereiden tasaukseen Suomen ensimmäinen Gradall-luiskakone, jolla pikataipaleen palauttaminen luonnontilaan muutamassa tunnissa onnistui. Liki uskomaton suoritus ja osoitus teknisestä edistyksestä.

Sveitsin ympäristössä ajettiin myös kesällä vuosina 1967-68. Kilpailujen nimenä oli Sveitsin Vauhtipuisto. Lähtö- ja maalipaikka olivat Aleksis Kivenkadulla, josta käännyttiin Teerimäkeen kohti nykyistä uimalaa. Nykyisen hotellin päädystä käännyttiin oikealle kohti Aleksis Kiven katua. Toinen kierros ajettiin vastapäivään. Osanottajina olivat mm Leo Kinnunen ja Hannu Mikkola. Parhaiten
hyvinkääläisistä menestyi Risto Anttila.

Kaupungin läheisyys ja laadukas osanottajajoukko toivat runsaslukuiset katsojat paikalle. Silloisella Pelle Pelottomalla, Seppäsen Tanella oli jälleen idea katsojamäärän maksimoimiseksi. Mitä tapahtuu autolle pahassa kolarissa? Miten se demonstroidaan? Kuljetusliike Nikkanen oli juuri hankkinut Suomen suurimman Grove-mobiilinosturin. Hankinta oli onnekas, sillä se ehdittiin juuri ja juuri tullata ennen suurta markan devalvaatiota. Kaksi päivää myöhemmin hintalappu olisi voinut olla tavoittamattomissa, vaikka Nesteen Sköldvikissä olikin tiedossa pitkäaikainen työ. Onneksi Grove tuli Hyvinkäälle ja Vauhtipuistoon.Mobiilinosturi pystyi nostamaan henkilöauton 50 metrin korkeuteen, josta se tulisi omalla painollaan hurjalla, kiihtyvällä vauhdilla kohti Sveitsin kentän pintaa. Noinkohan autosta jää yhtään ehjää osaa? Katsojia ja arvuuttajia riitti. Auto nostettiin hitaasti lakikorkeuteen. Valmistelujen jälkeen nostokoukku laukaistiin ja syöksy alkoi! Syöksy päättyi pirunmoiseen pamaukseen, kuin pommiin! Auto kääntyi tietysti katolleen ja ilmanpaine räjäytti kaikki ikkunat suuntiinsa! Ei siitä jäänyt tunnistettavaa autonosaa, eikä varmasti olisi matkustaja säilynyt. Tämän ensinäytöksen Suomessa tarjosivat Tanen oivallus ja Nikkasen Grove.

70-luvulla

maihinnousun teki ilmiö nimeltä Jokkis. Pandemia alkoi Porin suunnalla. Hyvinkäällä ensimmäisiä jokkisautojen rakentajia olivat Lehtiön Pete, Ford Anglia ja Salon Saku, Saab 96. Autot alkoivat olla testivaiheessa, mutta ajopaikka puuttui. Saku sanoi tuntevansa yhden nuoren isännän, joka saattaisi antaa pellonkulmaa ajopaikaksi. Lupa myönnettiin ja isäntä tuli itse paikalle auraamaan traktorilla rataa lumesta.

Seuraavana viikonloppuna oli uusi yritys. Vieläköhän isäntä on myötämielinen? No, isäntä oli jo keventänyt omaa Saabiaan ja oli se viikolla kaatunutkin! Eli into sen kuin kasvoi. Päästiin jo ajamaan kolmen auton lähtöjäkin. Isäntä kaatoi Saabinsa uudelleen. Niin, tuo isäntä oli tietysti Lindströmin Kalle, jonka jokkiskansa tuntee Kaali-Kallena. Jokkistaivaalle syntyi kiintotähti ja siellä tuo on pysynyt. 50-vuotis taiteilijajuhla on jo lähellä.

Jarmo autourheilun parissa

Ensikosketus autourheiluun oli 1958 kun pääsin takapenkille Pohjois-Päijänteen Ajoon, joka aikanaan oli ensimmäisiä maantiekilpailuja Suomessa. Nyt on tainnut potilas menehtyä? Siis kyseessä oli ST-ajo, isä oli kartturina ja autona oli tuliterä Wartburg 312. Uusi auto tuohon aikaan oli ihme. Kisa oli meille suotuisa eli luokkavoitto kotiin.

Hyvinkään UA perustettiin 1964. Isä oli perustajajäsen. Minä en ollut kun ei isä tullut kertoneeksi mihin oli menossa. Olisin varmaankin lähtenyt mukaan.

Isä oli puheenjohtajana vuosina 1978-80, sihteerinä 1966-72, 74-76 ja hallituksessa 1966-81. Isä pääsi rintamamiehenä eläkkeelle kuuskymppisenä eli 1983. Silloin hän totesi, että autourheilu ei ole eläkeläismiestä varten. Nousupistetilastot ja SVUL:n Uudenmaan piirin autourheilujaosto yhdessä Kaarilahden Heikin kanssa sopivat kuitenkin eläkeläiselle.

Itselle autourheilu harrasteena kirkastui 1964, lauantai-iltana Kirjokiven nakkikioskin jonossa. Päätimme Palhovuon Tatun kanssa ryhtyä ST-kilpailijoiksi. Ja toimeksi. Isällä oli vanhoja kisapapereitahyvässä järjestyksessä. Sieltä kelpasi valita materiaali harjoituslenkeille. Koulun ohessa kiersimme useimmiten Lopen suunnan pikkuteitä varmaan pari kisaa viikossa.

Tuskin moni on harjoitellut yhtä paljon ennen ekaa kisaa. Ekana oli Porvoon Syysajo 1964. Lähtönumero oli 150. Autona oli uuden nihkeä Simca Pommi, matkanmittaus tapahtui kilometrimittarilla, jota kuljettajan arvioimat sataset täydensivät. Näillä eväillä olimme 7, joka oli lievä pettymys mielestämme hyvän kisan jälkeen. Myssy vinossa kotiin. Järjestäjät olivat
huomanneet laskuvirheensä, joka olisi nostanut meidät kolmanneksi.Poissaolijoiden suoritusta ei korjattu, mutta 150 joukossa kolmas ekassa kisassa!

AL Hyvinkää järjesti Syysajonsa melko saman tien. Vettä, pimeää ja liukasta. Viimeisellä jaksolla ajoimme takaa muutaman sekunnin myöhää ja sitten lähdettiin. Sata lasissa kylki edellä valtaojan penkkaan. Kolme pyörää joko irtosi tai roikkui jarruletkun varassa. Kuin ihmeen kaupalla säästyimme kipeillä niskoilla ja mustelmilla. Ei paljon lohduttanut, että olimme ulosajaessamme reilussa johdossa ja maali-AT näki ulosjaomme. Tatun ura päättyi toiseen kisaan.

Minulla tauti jatkui. Ilvesajossa käytiin ja Kivisen Pekan kanssa Volvolla noustiin B-luokkaan. Kuskeja oli aika monia. Laitan yhteenvedon iitteeksi. Viuhkosen Reiskan kanssa ajoimme paljon. Reiskan tykkäsi olla mukana ja maksoi kaiken, mikä oli opiskelijalle aika tärkeä tekijä.

1968 oli ”hullu vuosi”. Yli 40 kisassa mukana joko kilpailijana tai toimitsijana. Loppuvuodelle osuivat ehkä mieleisimmät muistot. Niemisen Jussi soitti lauantaina ja kysyi lähtisinkö kartturiksi Järvenpäähän. Sipilän Tanelle oli tullut este. Vähän emmin, olihan Jussi A-luokkalainen ja minä B:ssä. Mukaan lähdettiin ja Jussi oli kyllä helppo kuski. Osasi tietty ajaa ja oli kokenut kartturikin. Tuloksena oli A-luokan ja yleiskisan voitto ja samalla nousin A-luokkaan! Ei voisi paljon rempseämmin nousta kuin voittamalla B-luokkalaisena koko kisan.

A-luokkalaisena sain ajaa soolokisaa AL Hyvinkään Syysajossa. Tiet olivat tietysti tuttuja, mutta syksyinen synkkä keli teki kisasta vaikean. Tuloksena oli soolon kakkostila, ja pisteet olivat myös paremmat kuin B-luokan voittajalla. Mutta, hävisin kisan niukasti Keskitalon Pekalle, joka oli tottunut voittamaan soolotkin. Pekka tuli viereeni tulostaululle ja totesi harvasanaiseen tyyliinsä: ”Kyllä ajoit hienon kisan”. Puolestani totesin ”Tunnenhan minä nämä lentokentän polut”. ”Niin tunnen minäkin” tuumasi Pekka. Se oli huipputunnustus Pekalta, joka ei yleensä arvioinut tai arvostellut omaansa enemmän kuin kavereidansakaan kisaa.

Seuraava vuosi 1969 menikin Kuninkaalliselle Viestirykmentille. Tervaskannon lenkki käytiin voittamassa yhdessä komppaniamme vääpelin Liikalan Jaskan kanssa. Haminassakin autoiltiin. Valaistuimme Järven Ossin kanssa idealle järjestää RUK:n autopartiokisa. Menimme oppilaskunnan kuraattorille esittämään asiamme. Ei ollut hyvä idea, mutta kuraattorin mieli muuttui puhumalla ja itse asiassa autopartiokilpailuhan oli ilmiselvä upseerilaji.

Arvoimme Ossin ekan kisan tekijäksi. Minä tekisin toisenkisan. Ekasta tuli voitto ja Ossi tarjoutui tekemään toisenkin kisan ”Mitä me mestaruutta Lopelle annetaan”. Heikki Laanola oli samalla kurssilla ja sijoittui jälkeeni toiseksi. Toinen oli Oskarin Yöajomainen: peilijäätä ja
lunta ei nimeksikään. Voitto ja mestaruus kotiin. Näihin RUK:n kisoihin liittyy leuhkimisen aihe. Olen osallistunut Keke Rosbergin kanssa kahteen autokisaan. Keken sijoitusta en muista, mutta molemmat voitin minä.

Armeija teki katkon ylikiihkeään autoharrasteeseen. Latostenmaan Eeron kanssa kiersimme 1970-1973 useimmat SM-osakilpailut ilman suurempaa menestystä. Ei sillä kisamäärällä pärjää A:ssa. Kylkiäisenä perustimme Eeron kanssa HyUA:n Helsinki-jaoksen. Armeijan lopuksi avioiduin ja muutin Helsinkiin. Yhdessä kuljimme myös Hyvinkäällä hallituksen kokouksissa 1971-73. Porukassa kulki aika usei myös Vihervaaran Upi, joka tuohon aikaan oli aika
aktiivi Hyvinkään suunnalle. Ratamestaruus SM-osana ajetussa Sukkula-ajossa -73 muodostui minulle tauon paikaksi kilpailijana. Kilpailuihin osallistuin satunnaisesti ”kouluttajana” tai luokan ”nostattajana” B-luokan kuskeille, jotka halusivat ajamaan SM-kisoja. Itsekin olin jo pudonnut B-luokkaan.

Hesassa olin jonkun aikaa jäsenenä ja toiminnassa Helsingin UA:ssa. Keimolassa tuli kiinnostavia toimitsijahommia. Asuin Vallilassa, joten UA-liitossa tuli käytyä aika usein. Toiminnanjohtajina Vihervaaran Upi, Harjanteen Seppo ja Rikkilän Jussi tulivat tutuiksi ja olihan heidän kanssaan aina jotain pientä projektia. Erityismaininnan ansaitsee Kalpalan Osmo, jota ei aiheetta ole pidetty fiksuna ja herrasmiehenä. Osmohan johti niihin aikoihin UA-liittoa.

Hesan UA:sta jäi mieleen kulttuuriero Hyvinkääseen. Kun jotain piti tehdä tuli nopeasti kysymys mitä siitä maksetaan. Se kuulosti oudolta. Toisaalta, tein keikan Kauhajoelle vetämään/kouluttamaan tulosalaskentaa heidän ensimmäisessä rallissa. Siellä sitten mentiin
Hyvinkäänkin edelle ”kökkä”(=talkoo)-toiminnassa. Ei kyselty eikätarvinnut katsoa perään.

Itselläni uusi kausi alkoi kun lopulta löysin Escorttini GUU-71. Sillä lähdettiin ajamaan tasanopeutta. Ajettua tuli lähes kaikki kisat Suomessa. Ruotsissa käytiin kymmenkunta kertaa ja kerran Norjan Haldenissa asti. Regularityä alussa ajoin itse, mutta kun karttureista oli pulaa piti itse ryhtyä, kun olen yhtä takero kuski kuin kartturikin. Hauskaa kuitenkin oli kunnes tietokoneita alettiin tunkea tähän autoklassikkojen luvattuun lajiin. 70-luvun alun tietokoneistumisen virhe ST-ajossa uusiutui nyt tasanopeudessakin. No, oli siitä se etu, että osasin päästää irti ja nykyisin minua ei ihan helpolla saisi mukaan tuijottamaan vilkkuuko punainen vai vihreä led.

Terveisin

Jarmo